11/12/2007

Täyskaato

Kauden kaataminen sai virallisen ja yksimielisen päätöksensä brunssin merkeissä sunnuntaipäivänä. Syöminen ei saavuttanut tänäkään vuonna sumopainijamaisia tunnelmia, mutta entiseen tapaan kevyet kehityskeskustelut sinkoilivat pöydän puolin ja toisin. Ihmeellisintä oli se, että aiemmista vuosista poiketen suunniteltiin jo uuden kauden ensimmäisiä koitoksia, kun aiemmin on tullut vain hengiteltyä syvään ja mietittyä miten saisi toisenkin pitsapalan uppoamaan. No pikkukahvien turvinhan se tälläkin kertaa onnistui.

Mutta sitten viimeistä edeltävän kaatopäivän, eli lauantain tunnelmiin. Aamu alkoi eri puolilla Joensuuta kevein askelin ja habbohotellissa päivä lähti käyntiin jo tutuksi havaituin keinoin nestetasapainosta huolehtien. Koska virallinen ohjelma aamupalan osalta jäi suorittamatta, kokoontui isommalla kädellä ihmisväestöä vasta pimeän laskeuduttua. Paikkana oli jo edellä mainittu hotelli ja teema oli tuttu - rauhallista koti-iltaa. Pablo Francisco osoitti olevansa yksi kovimmista suolaajista, koskaan.

Lopulta kävijämäärän rikkoessa ensimmäisen kymmenen päädyttiin järjestämään kilpailu, jossa testattiin mielikuvituksen tuottaman materiaalin uppoamista yleisöön. Tarkoituksena oli, että yksi kerrallaan jokainen pääsi esittämään pantomiimina suomalaisten musiikkikappaleiden nimiä. Suurimpia haasteita tarjosivat niin esittäjälleen, kuin arvuuttelijoillekin mm. yhden illan varietee, rakkautta ja hölynpölyä kun taas hieman helpompia olivat esimerkiksi tahdon rakastella sinua ja anna mulle piiskaa. Nauruhermoja kutkutelleita esityksiä tarjottiin aivan riittämiin.

No käytiinhän sitten Stopissakin kyselemässä voidaako laulaa karaokea. No eihän sitä voida. Ja hetkeä myöhemmin sitten kuultiin, kuinka karaoke-emäntä toteaa, että on illan viimesen biisin aika, laulan sen itse. Ja melkoinen raspikurkku kyseessä olikin. Eikä ilta jäänyt vielä tähänkään.

Aamulla ennen brunssille lähtöä sattui yksi ehkä dramaattisimmista hetkistä. Eräät herrat olivat todenneet, että tänään syödään terveellisesti, eikä lähetä brunssille. No tytöt lähtivät sitten kiltisti kauppaan ostamaan ruokaa, mutta kaupan ovella kolkuttelukaan ei avannut pääsyä porkkanaosastolle, joten tämäkin hetkellisestä mielenhäiriöstä kärsinyt porukka löytyi hetken kuluttua häntä koipien välissä raxin ovelta. Ja oli todellakin 8 euron arvoista...

Brunssi päätti kauden vuosimallia 2007 tälläkin kertaa varsin vaiherikkaiden kaatojen jälkeen. Toisille koitti mukava junamatka täältä "lapista stadiin", muutaman iskuryhmän jäsenen päätyessä Hollolan kankaille paukuttelemaan 7.62 kaliiperin lyijysydämisiä metallipaloja kaikkialle muualle kuin minne pitäisi. Jotkut aloittivat uuden kauden sauvakävellen, yösuunnistaen ja jopa hiihtäen. Mutta sellaistakin huhua liikkuu, että eräät johtokunnan jäsenet kävivät vielä varmistamassa, että amarillo on siellä missä ennenkin ja kyseisestä johtokunnan tulevasta kokouspaikasta saa varsin hyvää kaakaota.

BTW, lopuksi vielä akatemian piiristä saapuneesta viestistä osanen:

"Tiistaina: Vihan poistotilaisuus Joensuu Areenalla. Tapahtuma alkaa yhteisellä ja sopeuttavalla pelillä klo 8.00, jonka jälkeen puretaan ärtymystä vauhdikkailla vedoilla ja loikilla sekä voimakkailla liikkeillä.

Keskiviikkona: Vuorossa leppoisa yhteislenkki Mehtimäellä, lähtö Areenalta klo 8 persiissä.

Torstaina: Laukaiseva maastolenkki Utranharjun vaihtelevilla ja mäkisillä poluilla. Tilaisuus alkaa aamuhartaudella Rantakylän uimahallilta kello 8.00."

Loppu "Lapissa ihan normaalin" viestistä jätettäköön tekijänoikeudellisistä syistä kunkin itse sähköpostistaan luettavaksi.

Ei kommentteja: